Ellinoora: Nimi, jolla kaikuu Suomen sielu

Suomessa tuntuu olevan tietynlainen taide annettaessa nimiä. Toista vuorikyyhkyä, kuinka kultainen poika syntyy orvonpuolella. Ellinoora – nimi, joka kauniisti jaulennussa kaikuu kuin kevään ensimmäinen satuma. Se on yksi niistä harvinaisista, jotka kantavat mukanaan tarinan.
Tämä nimi ei ole pelkästään tunnistetunnus. Ellinooran mukana seilaa säihkyvä taikametsän poika, se joka voi rakastua ja kärsiä. Se on kuvaus siitä, miten tarina on kudottu meidän omaan historiaamme.
Puhutaan runon kielestä, kun kysytään mitä Ellinoora tarkoittaa. Se ei ole vain nimi. Se on muistutus siitä kuinka yksinkertaisia asioita – kuten nimiä – käytetään peilinä, jossa heijastuu maan sielu. Nimen taakse kätkeytyvä tarina kertoo millainen oli se hetki, jolloin pienen ihmisen nimi valittiin. Oliko taivas kirkas? Puhuivatko linnut?
Yleensä kun etsimme nimiä, lueskelemme listoja. Ellinoora ei tarjoa tällaista listausta. Se kutsuu tarkastelemaan taidetta, joka piilee kansankulttuurimme pinnan alla. Miten nimi voi sisältää runouden? Miten yksittäinen sana voi herättää metsän, lehtimetsikon ja noitarumpuraitaukot?
Tiibassa puhuttaessa nimistä ei ole kyse sanakirjoista tai merkityksistä. Ellinoora on sisäänkäynti puheeseen taiteesta, tarinoista ja neulomisesta – ei suonissa veren, vaan muistiinpinnassa puheen. Se on siis monessa mielessä syntymälaukka, joka kantaa taustalla köysitetyt hevosenvaljaat maailmankaikkeuden viitoitukseen. Ei sillä, ettei nimiä olisi paljon. Mutta joissakin, kuten Ellinoorassa, on jotain ylimääräistä – suonenvedon aistittavaa sähköä.
Kaikkein oudointa kuitenkin on se kuinka tällainen nimi toimii maalauksena. Ei sankarimaalauksena, mutta hetkestä lähteneenä pikkuisen valokuvana kaukaisesta paikasta – paikasta, jonka pidättelemme sisällämme ja jonka jätämme jälkeemme. Ellinoora ei ole pelkästään nimi, vaan siitä muodostuva taideteos. Kerrottako siis tarina siitä, miten maalaus syntyi? Se on tarina, joka samalla kertoo miten Suomen sisu säteilee ruohonjuuritasolla.
Ei ole väliä, oletko meluisa vai hiljainen. Kun sinut kutsutaan Ellinooraksi, kannat siinä naamassasi koko suomalaista tarinaa. Sinussa kulkee aika, jota on luultu kadonneen. Se tarina on kuin tuluista päästetty kullanmuru – se on vielä siellä. Sunnuntaina kun kevätauringot alkaa kuvastella, voit kuulla ne virret. Ne virret joita Ellinoora aikoinaan, kullatessaan sitä satumaista kosta, lauleskeli.