Yksinäinen puolustaja – mitä todella tarkoittaa olla toisten turva?

Keskellä vilinää seisoo usein yksi henkilö, joka näyttää olevan kaikkien muiden vastustama. Hän ei ole kapinallinen eikä myöskään marttyyri, vaan puolustaja – se joka ottaa vastuun siitä, että oikeus toteutuu, vaikka se tarkoittaisi yksinäistä taistelua. Tämä rooli ei ole valittu vaan usein pakotettu, syntyy tilanteesta jossa muut ovat vaienneet tai kääntyneet pois.
Puolustajan tehtävä alkaa usein hiljaisesti. Se ei ole dramaattinen hetki vaan pieni ääni joka sanoo "tämä ei ole oikein" kun muut vaihtavat katseen ja jatkavat päiväänsä. Tässä vaiheessa puolustaja voi vielä luulla, että muut tulevat pian tukemaan, että yhteisö tunnistaa väärän ja korjaa sen. Mutta usein käy niin, että yhteisö ei halua nähdä vääryyttä, koska sen myöntäminen vaatisi liikaa – omantunnon tuskia, vastuuta, mahdollisesti jopa aseman menetystä.
Siksi puolustaja jää usein yksin. Hänestä tulee se joka "aiheuttaa ongelmia" vaikka todellisuudessa hän vain osoittaa jo olemassa olevan ongelman. Tämä psykologinen käänne on yksi puolustamisen vaikeimmista osista: kun yrität korjata vääryyttä, sinusta itsestäsi saatetaan tehdä ongelma.
Mutta miksi kukaan sitten ottaa tämän roolin? Useimmiten siksi, ettei voi olla ottamatta. Joidenkin ihmisten arvomaailma on rakennettu niin, että välinpitämättömyys olisi itsepetosta. He eivät kestä katsoa sivusta kun joku kärsii väärin, vaikka se olisi helpompaa. Tämä ei ole sankaruutta vaan eettistä konsekvenssia – kyvyttömyys olla tekemättä mitään kun pitäisi tehdä jotain.
Puolustaminen vaatii myös tietynlaista nöyryyttä. Se ei ole itsekeskeistä "minä olen oikeassa" -asennetta, vaan kykyä nähdä että toisen ihmisen oikeudet ja arvokkuus ovat tärkeämpiä kuin oma mukavuus. Paras puolustaja ei ole se joka huutaa kovimmin vaan se joka pysyy periaatteen mukana pitkään, myös silloin kun huuto on hiipunut ja vastustus on vaimennyt mutta vääryys jatkuu.
Nyky-yhteisöissämme puolustajan rooli on monimutkaisempi kuin koskaan. Sosiaalisessa mediassa puolustaminen voi tarkoittaa yksityisen viestin lähettämistä tukemisen merkiksi, kun taas työpaikoilla se voi olla vaikenemisen rikkomista kokouksessa. Jokaisessa yhteisössä on omat sääntönsä siitä, mikä on "sallittua" puolustamista ja mikä ei.
Lopulta puolustamisen ydin ei ole konflikti vaan usko siihen, että yhteisöt voivat olla parempia. Se että joku uskaltaa sanoa ääneen mitä muut ajattelevat hiljaa, muistuttaa meitä siitä että meillä kaikilla on vastuu yhteisestämme maailmasta. Yksinäinen puolustaja ei olekaan yksin – hän edustaa parhaita puolia meissä kaikissa, niitä osia jotka eivät suostu hyväksymään vääryyttä vaikka se olisi kuinka kätevää.